tiistai 29. toukokuuta 2012

Kylvöä ja remontointia

Tänään meillä kävi asunnon katsojia. Saa nähdä, ei mahda tällä(kään) kertaa tulla kauppoja. Meidän kiinteistönvälittäjä ei mikään paras, ja nyt onkin kuun vaihteessa välityssopimus katkolla. Otetaan pois välittäjältä ja aletaan myydä itse. Eipä sitä rakentamaan pääse, jos ei tätä entistä saada pois myytyä. Ei ole haluja jäädä kahden asunnon loukkoon ja maksaa molemmista lainoja ja tästä vielä vastikettakin.

Kävimme tänään myös Taivalnevalla. Sunnuntaina Toni haki appiukon kanssa Kajaanista huussin, joku möi vanhaa mökkihuussiaan (sielä ollut kuivakäymälä, joten aikas siisti). Nyt se sitten seistä töröttää keskellä pihaa. :)  Saunassa on remppa hyvällä mallilla, paperit melkein seinässä ja katossa. Sitten pääsee paneloimaan ja valamaan lattian. Josko sielä juhannuksena saunottaisiin???

Samalla reissulla tehtiin kasvulava. Tai siis Toni sen kasasi ja kannettiin sinne multaa. Kylvettiin sinne neidin kanssa porkkanaa, punajuurta, salaattia, herneitä ja tilliä. Saa nähdä onnistuuko meidän kasvatus! Toinen kasvulava tai vastaava pitäisi tehdä tähän pihaan tai sekin viedä Taivalnevalle. Ostettiin perjantaina amppelitomaattia, mansikantaimia sekä suklaaminttu-yrttiä.

Taivalnevalta löytyi myös vanha kukkapenkki! Tai ainakin osa siitä. Löytyi nimittäin narsisseja! Ja kullervoa löytyy pitkin pihamaata. Piti kerätä maljakkoon pieni kimppu niitä.

Tässäpä kuvia tältä illalta.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti