lauantai 23. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, suunnitelmat etenee

Joulu tuli, ja meni. Oli kyllä taas mukava joulu, vaikkakin vähäluminen. :( Jouluaattona oli lunta, mutta joulupäivänä se suli pois. Onneksi sitä nyt vähän on edes tullut, ja pakkasta vielä enemmän!! Vietimme joulupyhät vanhempieni luona, siellä on aina se joulun tunnelma paras!! Aaton hämyssä joulusaunassa ulkona, oikea joulukuusi ja äidin herkut, nam!! Neiti sai taas paljon lahjoja, tänä vuonna jopa niitä mitä toivoi, paras oli nukkekoti! Sillä neiti leikkii onnellisena.

Työt jatkuivat vanhassa paikassa, mukavaa ja työntäyteistä on! Eikä yhtenäkään aamuna ole vielä tuntunut siltä, että onko pakko!! Parin viikon päästä tuleekin vuosi tuolla. Toivottavasti vielä monta vuotta lisää!!

Ennen joulua vietiin pankkiin lainahakemus, sen kanssa on takkuilua ollut ja päätökset on kestäneet KAUAN!! Mutta, me saadaan laina!!! Eli meillä alkaa tänä keväänä rakentaminen!! Tai siis uskon lopullisesti vasta, kun lainapaperit on allekirjoitettu, toivottavasti pian! Nyt sitä sitten toivoisi aikaista kevättä, että päästäisiin pohjan tekoon ja rakentamaan!! Tietysti nyt ensin on tuo pohjapiirrustus piirrätettävä "oikealla" piirtäjällä ja kaikki hakemukset tehtävä. Mutta hurjaa!! Josko sitä joulua 2017 päästäisiin viettämään omassa talossa!!

Oma terveys taas vähän reistailee, eikä kyllä tuollanen jännitys yhtään auta. Kävin eilen sitten hakemassa lääkkeet verenpaineeseen.. Isännän sanoin, mulla on lääkkeitä kuin mummolla.. :/ Mutta eipä voi mitään.. Näillä on elettävä..

Käsitöitä on tehty, jouluksi tein taas useammat sukat, ja itselle myös! Tosin ne on vielä päättelemättä, sellaiset lähes polvipituiset. Nyt on yhdet tuolla puikoilla. sukkaringissä kun olen niin pitäisi talvisukat tehdä. Ensi viikolla pitäisi postittaa, eli alkaa tulla kiirus!!

Mutta nyt rauhoitun ja nautin viikonlopusta. Mukavaa lauantaita!!